Onko kemikaalitonta kosmetiikkaa olemassa?

Täysin kemikaalitonta kosmetiikkaa ei ole olemassa. Ei, vaikka varsinkin luonnonkosmetiikasta puhuttessa joskus, jopa suhteellisen usein, kuulee niin väitettävän. Tätä näkee jopa joidenkin luonnonkosmetiikkaa myyvien verkkokauppojen sivuilla. Et siis pääse kemikaaleista eroon, vaikka siirtyisit luonnonkosmetiikkaan. Sillä luonto itse on kemiallisten aineiden seos. Myös ihminen on.

Jos siis etsit kemikaalitonta kosmetiikkaa, ei sellaista ole olemassakaan.

Kemikaalikuormituksen vähentäminen omasta arjesta on kuitenkin järkevää. Monet ajattelevat kemikaalien olevan vain esimerkiksi kodin puhdistustuotteista tai kosmetiikasta peräisin, mutta tosiasia on, että monet kodin tavarat ja tuotteet leluista, huonekaluista ja elektroniikasta lähtien sisältävät erilaisia kemikaaleja. En pureudu näihin sen enempää tässä postauksessa, mutta toivoisin sinun huomioivan kemikaalien merkityksen omassa arjessasi. Minua itseäni on aina mietityttänyt erityisesti ftalaattien vaikutukset ihmisen elimistöön, sillä ne ovat hormonihäritsijöitä ja niitä tuntuu nykyään olevan kaikkialla – ihan vaikkapa siinä uudessa matossa, jonka ostit viime viikolla.  Jaksatko siis sinä kantaa kaiken kemikaalikuormasi?

Miten vähentäisit omaa kuormitustasi kosmetiikan osalta?

Kannattaa  tutustua kosmetiikkatuotteiden pieneen printtiin, inci-listoihin. Inci on kosmetiikkatuotteessa lain mukaan oltava ainesosaluettelo. Sinun saattaa olla vaikeaa ymmärtää mitä incissä sanotaan ja jos sinulla on vaikeuksia niiden tulkitsemisessa, autan sinua mielelläni. Jos esimerkiksi olet allerginen hajusteille, olisi sinun syytä tietää mitkä aineet ovat hajusteita, sillä ainesosaluettelossa ei aina lue ’parfym’ hajusteen kohdalla. Herkkäihoisten kannattaa suhtautua varauksella pitkiin inceihin. Eikä se haitaksi ole muillekaan. Lyhyet incit merkitsevät myös pienempää kemikaalikuormaa.

Kosmeettisten tuotteiden joukosta löytyy upeita, vain muutamia ainesosia sisältäviä tuotteita. Lisäksi ihoa voi hoitaa monilla muilla tavoin kuin vain kosmetiikalla – kasvohieronta, lymfa, gua sha, kuivakuppaus tai kasvojooga- – valitse omasi näistä ”melkein” kemikaalittomista vaihtoehdoista. Tosin vaikka nämä ihonhoidon menetelmät itsessään ovat kemikaalittomia, tarvitsee niihin yleensä jonkun väliaineen, esimerkiksi öljyn. Niillä on kuitenkin mahdollista saada huikeita tuloksia!

En muutoinkaan suosittele sinua käyttämään todella monia tuotteita ihollasi päivittäin. Muutama, 3-4 tarkoin valikoitua tuotetta yleensä riittää. Jos levität ihollesi päivittäin valtavan tuotearsenaalin, teet sille todennäköisesti karhunpalveluksen. Kun ihonhoitorutiinisi on kunnossa, tuotteesi ovat laadukasta luonnonkosmetiikkaa ja teet ihosi kannalta juuri ne oikeat toimenpiteet, voi ihosi paremmin, se toimii oikein ja on kauniimpi. Samalla tulet vähentäneeksi kemikaalikuormaasi, säästät selvää rahaa ja toimit myös ekologisemmin.

Minulta saat vinkkejä ihon lempeään hoitoon myös lähes kemikaalittomasti.  Onlinehoitolastani löydät esimerkiksi ihanat Yin Your Skin Gua Sha -lastat ja -rullat. P.S. Katja Kokon Yin Your Skin SILEÄ-kasvoöljy rantautui myös juuri varastoon, joten sitäkin on saatavilla – tosin verkkokauppaan saan sen hieman myöhemmin esille. SILEÄ on nimittäin täydellinen gua shan kaveri!

Hellästi,
Reija

Lue myös Mitä on luonnonkosmetiikka?

Mitä mieltä olet? kommentoi, niin jutellaan lisää.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.